Avoimen ja naisten SM-sarjat käynnistyvät viikonloppuna Espoossa

Kesä 2026 Naiset Tour 1 

Kesän avauksessa Keski-Espoon tekonurmilla toisistaan mittaa ottavat Atletico, Helsinki Ultimate Tornit, Helsinki Ultimate Tontut ja Viima. 

Kauden avaus tarjoaa kiinnostavia asetelmia, sillä mukana nähdään peräti kaksi Helsinki Ultimaten joukkuetta. Tornit ja Tontut on pyritty rakentamaan mahdollisimman tasavahvoiksi, ja molemmissa joukkueissa pelaa myös muiden seurojen pelaajia, joilla ei muodostunut omaa joukkuetta. Erityisesti joukkueiden keskinäinen kohtaaminen on yksi turnauksen mielenkiintoisimmista otteluista.

Atleticon voi aiempien tourien perusteella olettaa olevan yksi pisteiden kärkijoukkueista. Joukkueen rungon muodostavat pitkään yhdessä pelanneet kokeneet pelaajat, joiden rinnalla nähdään myös uudempia pelaajia. Viima puolestaan on pelannut jo parin vuoden melko samalla kokoonpanolla, ja joukkueen yhteispeli on kehittynyt tasaisesti. Muutamien avainpelaajien poissaoloista huolimatta Viima on varmasti valmis haastamaan muut joukkueet.

Turnauksessa on hienoa nähdä myös uusia tulokkaita, kun Helsingin junioreista Saara Nora ja Sini Hämäläinen tekevät naisten sarjan turnausdebyyttinsä. 

Pitkän hallikauden jälkeen joukkueet pääsevät jälleen pelaamaan nurmella, joten luvassa on varmasti innokas ja vauhdikas avaus naisten kesän kilpailukaudelle.

Avoimen SM-sarja käynnistyy – Helsinki jakaa voimansa, Otso lähtee kultajahtiin

Ulkokauden avoimen SM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Keski-Espoon tekonurmilla naisten sarjan tapaan. Ensimmäisessä osaturnauksessa mukana ovat Helsinki Ultimate Empire, Helsinki Ultimate Rebels, Otso, Suomi U20 ja UFO.

Viime kesän mestaruus matkasi Helsinkiin, mutta hallitseva mestariseura lähtee uuteen kauteen aiempaa avoimemmasta asetelmasta. Helsinki Ultimate on jakanut voimansa kahteen tasavahvaan joukkueeseen, Empireen ja Rebelsiin. Samalla Otso palaa kesään yhdellä selkeällä ykkösjoukkueella ja suoralla mestaruustavoitteella.

Helsingin mukaan seuran kauden päätavoitteet ovat mixedissä ja WUCC-kisoissa. Avoimen SM-sarjassa painopiste on yksilökehityksessä ja sarjan tasaisuuden lisäämisessä.

“Seuran päätavoite on tällä kaudella mixedissä ja WUCC-kisoissa. Miesten sarjassa haemme yksilökehitystä ja koitamme saada tasavahvoilla joukkueilla sarjaa mielenkiintoisemmaksi ja houkuttelevammaksi”, Rebelsin Lauri Saksa kertoo.

Helsingin sisäinen asetelma saa heti tulikasteensa, kun Rebels ja Empire kohtaavat lauantaina. Rebelsin mukaan ottelussa nähdään, “voittaako älykkyys vai raaka voima”. Empire taas nosti esiin treenien kovan intensiteetin ja “isolla rahalla” Lempäälästä hankitun kovan, nuoren ja komean vahvistuksen.

Rebelsin näkökulmasta suurin muutos viime kesään on joukkueen jakautuminen kahtia — ja “70% juoksuvoiman menetys kakkosjoukkueeseemme HU Empireen”. Saksa näkee tilanteessa myös etunsa: kentälle on saatu “pitkään kaivattua rauhaa”.

Otso hakee paluuta kultakantaan

Viime kesänä Otso pelasi kahdella tasaväkisellä joukkueella, ja Otso 2:n pronssi oli yksi kauden onnistumisista. Tänä kesänä espoolaiset lähtevät ainakin avaustourille yhdellä kokeneemmalla ja terävämmällä kokoonpanolla.

“Otson päätavoitteena on palata kiinni SM-kultaan”, Johannes Hokkanen sanoo.

Samalla Otso jatkaa nuoremman sukupolven sisäänajoa vastuurooleihin. Ensimmäinen iso mittari tulee sunnuntain päätöspelissä Empireä vastaan.

“Helsingin kohtaaminen tulee todennäköisesti olemaan tourin pääotteluita meille, sillä halutaan päästä ajoissa näyttämään kuka on tämän kesäkauden ns. ykkösjengi”, Hokkanen sanoo.

UFO tavoittelee kärkikolmikkoa

UFO lähtee kauteen selkeällä tavoitteella: top 3. Viime kauteen verrattuna lähtökohta on parempi, sillä joukkue on mukana heti ensimmäisestä tourista alkaen.

“Saatiin joukkue heti kauden alkuun. Tommi Rättö tulee vahvistukseksi”, Thomas Pfister kertoo.

Viiden joukkueen sarjassa kaikki kohtaavat toisensa jo avausviikonloppuna, joten UFO saa heti suoran kuvan omasta paikastaan. Pfister odottaa erityisesti Helsingin joukkueiden kohtaamista.

“Helsinkiläisiä vastaan on mukava pelata ja saadaan tiukkoja pelejä.”

Suomi U20 valmistautuu MM-kisoihin

Suomi U20 hyödyntää ykköstouria valmistautuessaan noin kuukauden päästä alkaviin U20 MM-kisoihin Espanjassa. Joukkueessa on mukana paljon sekä LeKin että Otson junioreita, ja osittain tästä syystä LeKiä ja Otson kakkosjoukkuetta ei avaustourilla nähdä.

“Ykköstouri toimii meille harjoitusturnauksena U20 MM-kisoihin. Tavoitteena on saada pelaajille kokemusta kovista peleistä”, U20-joukkuetta luotsaava Johannes Hokkanen kertoo.

U20 avaa turnauksensa Otsoa vastaan. Joukkue odottaa ottelua erityisesti mahdollisuutena oppia kokeneemmilta pelaajilta ja testata omaa tasoaan. Valmistautuminen on rakentunut kuukausittaisten maajoukkueleirien, fyysisen harjoittelun ja pelianalyysin ympärille.

Seuraa näitä viikonloppuna

Viikonlopun ladatuin ottelu on sunnuntain päätöspeli Empire–Otso. Siinä nähdään, miten Helsingin mestaruusrungon puolikas pärjää Otson kokeneempaa ykkösryhmää vastaan.

Toinen iso asetelma nähdään heti lauantaina, kun Rebels ja Empire ratkaisevat Helsingin sisäistä nokkimisjärjestystä. Ottelu kertoo nopeasti, kuinka tasavahvoiksi joukkueet todella on rakennettu.

UFO hakee paikkaa kolmen joukossa, ja Suomi U20 mittaa omaa tasoaan ennen kansainvälisiä pelejä. Ensimmäinen viikonloppu ei vielä ratkaise mestaruutta, mutta se näyttää, onko sarjan ykkösjengi edelleen Helsingissä — vai nouseeko Otso takaisin kultakantaan.

———————-

Open division season starts in Espoo – Helsinki splits its strength, Otso targets gold

The outdoor season of the Finnish Open division starts this weekend in Keski-Espoo. The first tour features Helsinki Ultimate Empire, Helsinki Ultimate Rebels, Otso, Suomi U20 and UFO.

Last year’s title went to Helsinki, but the defending club enters the new season from a more open position. Helsinki Ultimate has split into two balanced teams, Empire and Rebels. At the same time, Otso returns with one clear first team and a direct goal: getting back into the title race.

According to Helsinki, the club’s main focus this season is mixed and WUCC. In the Open division, the aim is player development and making the league more balanced and attractive.

“Our main goal this season is in mixed and WUCC. In the men’s division, we are looking for individual development and trying to make the league more interesting and attractive with two balanced teams,” says Rebels’ Lauri Saksa.

The internal Helsinki matchup comes immediately, as Rebels and Empire face each other on Saturday. Rebels expect a close game where the question is whether “intelligence or raw power” will win. Empire, meanwhile, has pointed to strong training intensity, high attendance and a “big-money” young and handsome reinforcement from Lempäälä.

For Rebels, the biggest change from last summer is the split into two teams — and, as Saksa puts it, the loss of “70% of our running power to our second team, HU Empire”. He sees an upside as well: Rebels now has “long-awaited calmness on the field”.

Otso looks to return to gold contention

Last summer, Otso played with two balanced teams, and Otso 2’s bronze medal was one of the highlights of the season. This year, at least for the opening tour, Otso brings one sharper and more experienced squad.

“Otso’s main goal is to win the national championship,” says Johannes Hokkanen.

Otso is also continuing to bring younger players into bigger roles. The first major test comes in Sunday’s final game against Empire.

“The Helsinki matchup will probably be one of the main games of the tour for us. We want to show early who the number one team of this summer is,” Hokkanen says.

UFO aims for the top three

UFO’s target is clear: top three. Compared to last season, this season’s start is stronger, as the team is ready right from the first tour.

“We got the team together already for the first tour. Tommi Rättö joins as a reinforcement,” says Thomas Pfister.

With five teams in the division, every team plays every team during the opening weekend, so UFO will quickly see where it stands. Pfister especially looks forward to the games against Helsinki.

“It’s always nice to play against the Helsinki teams. We get tight games.”

Suomi U20 prepares for Worlds

Suomi U20 uses the opening tour as preparation for the U20 World Championships in Spain, which start in about a month. The team includes many juniors from LeKi and Otso, which is part of the reason why neither LeKi nor Otso’s second team is seen at the first tour.

“The first tour works as a preparation tournament for U20 Worlds. The goal is to give players experience from tough games,” Hokkanen says.

U20 opens against Otso, a game the team sees as a valuable chance to learn from experienced players and test its own level. The team has prepared through monthly national team camps, physical training and game analysis.

What to watch

The biggest game of the weekend is expected to be Sunday’s final matchup between Empire and Otso. It will show how one half of Helsinki’s title-winning core matches up against Otso’s experienced first team.

Saturday’s Helsinki derby between Rebels and Empire is just as interesting. It will quickly reveal how balanced the two Helsinki squads really are.

UFO is chasing a top-three spot, while Suomi U20 measures itself before international games. The first weekend will not decide the championship, but it will tell us whether the top team is still in Helsinki — or whether Otso is ready to return to gold contention.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän