Ulkomaat

Uutiset aikuisten kansainvälisiltä kisakentiltä.

Junioreiden uusi mj-valmennuspäällikkö Pasi Roimela: ”Nykytilaan ei saa tyytyä”

0
26.10.2012 / Suomen Liitokiekkoliiton uusi junioreiden maajoukkuevalmennuspäällikkö Pasi Roimela aloitti työnsä kesäkauden 2012 jälkimainingeissa. Pasin ensikosketus ultimateen oli 1986, ja sen jälkeen miehen historiaan...

Marraskuussa lajipäivä ja MM-kisojen purkutilaisuus

0
11.10.2012 / Kausien välissä olevat muutamat kuukaudet ovat toiminnan kehittämisen kannalta parasta aikaa. Marraskuussa Liitokiekkoliitto järjestää tähän liittyen kaksi tapahtumaa. 18.11.2012 sunnuntaina klo 13 alkaen...

Junioreiden MM-kisat päätökseen Irlannissa

0
19.8.2012 / Junioreiden MM-kilpailut 2012 saatiin lauantaina päätökseen Dublinissa. Tyttöjen U20-sarjassa kultaa otti Kolumbia, joka voitti finaalissa USAn 14-10. Poikien sarjassa sijoitukset menivät päinvastoin,...

Myrsky sotki junioreiden MM-kisoja

0
15.8.2012 / Junioreiden MM-kisojen kolmas kilpailupäivä keskiviikko oli myrskyinen, ja useita pelejä jouduttiin järjestelemään uudelleen. Pelien lopputulokset selvinnevät vasta torstain puolella. Aikatauluissa tytöillä oli...

Suomen joukkueet mukana junioreiden MM-kilpailuissa Dublinissa

0
13.8.2012 / Junioreiden (alle 20 v.) MM-kilpailut ovat käynnistyneet Dublinissa Irlannissa. Kisat pelataan 12.-18.8. Suomesta on mukana sekä poikien että tyttöjen joukkueet U20-sarjassa. Kisoissa...

Sakain spirit-pisteet hienoa luettavaa – pisteitä jaetaan myös Tourilla

0
9.8.2012 / Spirit on olennainen osa ultimatea ja tärkein kaikista lajin säännöistä, ja siksi siihen huomion kiinnittäminen on luonnollista myös ja erityisesti kovatasoisissa peleissä....

MM-Sakai: Suomi miehissä 6., naisissa 9. ja mixedissä 13.

0
13.7.2012 / Ultimaten MM-kisat lähestyvät päätöstään Japanin Sakaissa. Tänään ratkottiin kaikkien sarjojen finalistit ja pelattiin muut ratkaisupelit paitsi naisten, mixedin ja avoimen finaalit. Suomen miehet...

Sakai-raportti ke-to 11.-12.7.: Myrskytuuli toi yllätyksiä, avoin pelaa 5. sijasta

0
12.7.2012 / Keskiviikkona ja torstaina ratkottiin kaikissa sarjoissa Suomen osalta sijoitusotteluiden panokset. Keskiviikkona sää oli tiistain tyyppinen eli tuulinen ja helteinen, mutta torstaina mereltä...

Sakai-raportti ti 10.7.: Huh, hellettä

0
10.7.2012 / Tiistai oli ensimmäinen todella kuuma päivä Sakaissa. Joukkueet pelasivat kelissä, jota olivat ennakkokaavailuissa uumoilleet, eli lämpötila kipusi varjossa yli kolmeenkymmeneen ja kentillä...

Sakai-raportti ma 9.7.: Parannusta päivä päivältä (avoin päivitetty)

0
9.7.2012 / Maanantain pelipäivä jatkui samoissa tunnelmissa kuin sunnuntai, eli avoin jatkoi voittojen tiellä, mixed ja naiset puolestaan häviöiden. Viime viikon ukkonen ja runsaat...