Mixed-maajoukkueen harjoituskausi avattiin lauantaina Hämeenlinnan Säästöpankkiareenalla. Harjoitusleiri käynnisti kahdeksan kuukauden projektin, jonka huipentuu heinäkuun lopussa Kööpenhaminassa, Tanskassa, järjestettäviin ultimaten EM-kilpailuihin.

Mixed-rinkiläiset puhkuivat intoa ensimmäisissä harjoituksissa.
Mixed-rinkiläiset puhkuivat intoa ensimmäisissä harjoituksissa.

Ensimmäisen harjoitusleirin tavoitteena oli maajoukkueringin ilmeen selvittäminen. Harjoitusleiri oli rakennettu niin, että ensimmäinen harjoitussetti keskittyi puolustukseen ja toisessa harjoitussetissä keskityttiin hyökkäyspelin elementteihin. Leirille osallistui 40 pelaajaa, joten parhaimmillaan harjoituspelejä oli käynnissä täyspainoisesti kahdella kentällä. Valmennustiimi Kalliokoski, Lappalainen ja Saarinen olivat tyytyväisiä pelaajien motivaatioon ja asenteeseen, leirillä oli hyvä henki ja harjoitteisiin keskityttiin.

Tänä vuonna mixed-rinki on herättänyt ennätysmäärän kiinnostusta, sillä ringissä on mukana yhteensä 65 pelaajaa. Maantieteellisesti edustettuna on koko Suomi niin Oulusta Helsinkiin kuin Kuopiosta Turkuun – kaiken kaikkiaan pelaajia on mukana 14 eri paikkakunnalta. Loppuvuoden rinkiläiset harjoittelevat itsenäisesti, ringin yhteiset harjoitukset jatkuvat ensi vuoden puolella.

Mixed-leiristä kirjoitettiin myös Hämeen Sanomissa: http://www.hameensanomat.fi/uutiset/paikallisurheilu/273292-ultimaten-maajoukkuerinki-paasi-vauhtiin-pullerilla

Mixed-maajoukkueen etenemistä kohti EM-kisoja voi seurata myös Suomen maajoukkueiden Facebook-sivulla.

The journey begins for the National Mixed Team

The Finnish National Mixed Team started its training season on Saturday. Forty players from around the country got together and had a nice four-hour training indoors on astro grass. According to the coaches it looks like a good year for Finnish mixed ultimate based on the motivation seen on the first tryout camp.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Before you post, please prove you are sentient.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?