Kisaennakko: Ultimaten EM-hallikisat EUIC 2022 pelataan 9.-11.12.

Ultimaten EM-hallikisat, European Ultimate Indoor Championships, pelataan tulevana viikonloppuna Liettuassa Kaunasissa. Suomella on edustus mixedin ja avoimen sarjoissa. Lisäksi turnauksessa pelataan naisten sarja.

Alun perin kisat piti järjestää maaliskuussa Tanskassa, mutta turnaus peruttiin koronatilanteen takia. Toukokuussa vahvistettiin, että kisat pelataan sittenkin joulukuussa Liettuassa.

Mixed

Mixedsarjassa on kaksitoista joukkuetta, jotka on jaettu neljään kolmen joukkueen alkulohkoon. Jokaisen alkulohkon voittajat etenevät suoraan puolivälieriin ja loput joukkueet pelaavat ristipelin jäljelle jäävistä puolivälieräpaikoista. Alkulohkot ja ristipelit pelataan perjantaina, puolivälierät ja välierät lauantaina ja mitaliottelut sunnuntaina.

Suomen joukkue on seedattu mixed-sarjan kolmanneksi. Alkusijoitus on peritty vuoden 2020 seurajoukkueiden halli-EM-kisoista, joissa Lempäälän Kisa voitti pronssia. Tämän vuoden kisojen mixed-maajoukkueen valmentaja Leevi Cederlöf sekä pelaajista Vilma Heinonen ovat EUICC2020-pronssimitalisteja. Seurajoukkueiden EM-kisoissa Suomea edusti myös Jyväskylä Sleepwalkers, joka sijoittui mixedissä kuudenneksi.

Suomen kanssa samassa lohkossa on toiseksi viimeiseksi seedattu Romania, jonka kansallisen sarjan otteluita voi seurata End Zone -joukkueen YouTube-kanavalta. Lohkon kolmas joukkue on kuudenneksi seedattu Belgia.

Mixedsarjan alkusijoitukset.

Mixed-maajoukkue pelaa tosissaan muttei totisina

Ultimate.fin kenttätoimittaja tavoitti mixedmaajoukkueen valmentajan Leevi Cederlöfin matkalla Tampereelta Iittalaan viimeiselle valmisteluleirille.

Miten päädyit valmentamaan mixedmaajoukkuetta?

Alun perin halusin pelata, mutta kun valmennusta ei löytynyt niin mietin, mikä jottei. Pelivuosia on kuitenkin vielä jäljellä ja saatiinpa tämä projekti toteutumaan.

Valmennus on aina kiinnostanut. Heti junnuiän ylitettyäni ryhdyin Juho ”Pulu” Pulakan apuvalmentajaksi LeKiin. Ensimmäinen isompi valmennusprojekti oli avoimen U17-maajoukkue kesän 2017 EM-kisoissa Veenendaalissa. Pari viimeisintä sisäkautta olen ollut LeKin avoimen SM-joukkueen päävalmentaja, että saa Pulukin välillä levätä.

Voisiko sanoa, että olet profiloitunut sisävalmentajaksi?

Kyllä. Sisäpeli kiinnostaa ulkopeliä enemmän. Pidän siitä, että sisällä jokaista vastustajan virhettä voi rokottaa helpommin kuin ulkoultimatessa. Ulkona kenttä on niin iso, että puolustajalla on helpommin varaa mokata yksi liike.

Millaisella pelikirjalla mixed pelaa?

Joukkueessa on selkeät hyökkäys- ja puolustuskentälliset ja niiden sisällä jokaiselle tarkka rooli. Ei ole kuitenkaan tarkoitus sitoa rooliin, vaan tarjota roolituksella muille ymmärrystä ja luoda luottamusta oman jengin pelaamiseen. Tarkoitus on, että joukkueessa on tarjolla kaikkea.

Kaikki pelaajat pystyvät pelaamaan kiekollista ja fysiikka riittää haastamaan vastustajaa. Pelikirja luo jonkinlaiset raamit, koska pelaajia on useista seuroista ja yhteinen treenimäärä on pieni. [Tänä syksynä joukkueella on ollut yksi tryoutviikonloppu ja kolme treeniviikonloppua, toim.huom.] Pelikirjan tarkoitus on yhtenäistää jengiä ja auttaa pelaajaa tietämään, mitä toinen saattaa tehdä.

Miten kisojen siirtäminen vaikutti projektiin?

Stoppi ei haitannut kovinkaan paljoa. Pari edellisenä talvena ringissä ollutta pelaajaa ei lähtenyt mukaan enää tänä syksynä, mutta niihin rooleihin löytyi muita. Pelaajavaikutus oli pieni.

Mikä on mixedmaajoukkueen tulostavoite näihin kisoihin?

Suoranaista tulostavoitetta ei ole asetettu, mutta katse on mitaleihin. Ainakin omassa mielessä mitalipelipaikka on ollut koko ajan. Käydään tavoite vielä joukkueen kanssa läpi. [Ei ole käyty, toim.huom.]

Mitkä muut maat uskot näkeväsi mitalipeleissä?

Korkeammissa halleissa Latvia ja Viro. Viro menestyi seurajoukkueiden hallikisoissa ja Latvia on muuten kova mixedissä. Molemmat pelaavat paljon sisäultimatea. Jos hallit on matalat, se saattaa sekoittaa pakkaa. Vaikea arvioida. Suuret valtiot, kuten britit saavat varmaan myös kovan jengin viivalle.

Miltä muun Euroopan sisäultimate näyttää verrattuna Suomen peliin?

Vuoden 2020 hallikisoissa tuntui, että Suomen sisäultimatella pystyi hyödyntämään yläheittoja ja siten vaikuttamaan pelin tempoon paremmin kuin vastustajat. Meiltä löytyi kiekon kanssa rauhaa. Osalla vastustajista se oli heti tai ei mitään.

Nyt keväällä tuli skouttailtua Fanseatista hallikisojen pelejä. Jonkinlainen ymmärrys on siitä, miten eri maat pelaa. Toisaalta sitten on esimerkiksi Romania, josta ei löydy muuta kuin Instagram. [Haastattelun jälkeen löytyi YouTubesta Romanian hallisarjan otteluita, toim.huom.]

Mitä erityistä nostaisit esille omasta joukkueesta?

On hyvä fiilis koko jengistä, mutta erityisesti puolustuskentän naiset antaa kilpailullista etua montaa jengiä vastaan. Yksittäistä seurattavaa pelaajaa vaikea nimetä, mutta puolustuksen naispelaajat ovat keihäänkärki.

Joukkuehengessä on saavutettu hyvä tilanne. Pystytään pelaamaan tosissaan muttei totisina. Ryhmässä on pelaajia, kuten Saska Karpansalo, jotka saa ihmiset hymyilemään. Se on tärkeää tälle jengille.

[Ultimate.fin kenttätoimittaja yllätti Karpansalon Iittalan Shellillä ja yritti saada tätä kertomaan iskävitsin. Karpansalo kertoi olevansa enemmän tilannekoomikko, mutta paljasti keksivänsä toisinaan vitsejä jalkapallopelaajien nimistä. Witsel (kts. Belgian kokoonpano) ovat luettavissa, jos olet Turku Terrorin pelaaja.]

Haluatko kertoa vielä jotain Ultimate.fin lukijoille?

Sisäultimate rulez voisi olla hyvä loppukaneetti.

[Etupenkillä istunut pelaaja puuttuu puheeseen.] ”Ei ole totta.”

”On totta. Haluutsä pelaa meillä?”

”Joo, on parasta.”

”Hyvä.”

Mixedmaajoukkueen kokoonpano

1 Akseli Ranta / Helsinki Ultimate (kapteeni)
5 Ilkka Vaahtoranta / Otso (hyökkäyksen kapteeni)
9 Saska Karpansalo / Helsinki Ultimate
10 Mariia Martus / Atletico
11 Anni Jokinen / Atletico
12 Sini Kokkonen / UFO
16 Lauri Saksa / Helsinki Ultimate
24 Okko Winqvist / Helsinki Ultimate
30 Tinka Gylling / UFO
32 Vilma Heinonen / Helsinki Ultimate
36 Heidi Paunonen / Helsinki Ultimate
44 Jyri Saarinen / Helsinki Ultimate (puolustuksen kapteeni)
58 Elisa Pursiainen / Sleepwalkers (Spirit-kapteeni)
99 Aarni Nagy / Lempäälän Kisa

Mixed-maajoukkue 2022.

Avoin

Avoimen sarjassa on kuusitoista joukkuetta, jotka on jaettu neljään neljän joukkueen alkulohkoon. Jokaisen alkulohkon kaksi parasta joukkuetta etenee puolivälieriin ja kaksi muuta jatkaa alemmissa jatkopeleissä. Alkulohkot pelataan perjantaina, puolivälierät ja välierät lauantaina ja mitaliottelut sunnuntaina.

Suomen joukkue on seedattu toiseksi. Vuoden 2020 seurajoukkueiden halli-EM-turnauksessa Otso sijoittui neljänneksi ja Turku Terror yhdeksänneksi. Otso hävisi pronssipelissä ruotsalaiselle KFUM Örebrolle 10-13, mutta Terror voitti omassa sijoitusottelussaan ruotsalaisen Viksjöfors IF:n 12-7. Ilmeisesti kokonaistulos on tulkittu Suomen hyväksi. Seurajoukkuekisoissa avoimen sarjan voitti venäläinen RealFive, mutta venäläisjoukkueet ovat edelleen osallistumiskiellossa European Ultimate Federationin alaisiin turnauksiin.

Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat seitsemänneksi seedattu Tanska, kymmenenneksi seedattu Alankomaat ja toiseksi viimeiseksi seedattu Turkki.

Avoimen sarjan alkusijoitukset.

Avoimen maajoukkue jahtaa mitalia

Toinen avoimen maajoukkueen pelaaja-valmentajista, Roni Hotari, sekä joukkueen pelaaja Ilja Winqvist vastasivat Ultimate.fin haastattelupyyntöön etänä.

Millä fiiliksillä kisoihin?

Ilja: Henkilökohtaisesti odotan kisoja tosi paljon ja toivon, että menestyksen mukana tulisi myös striimipelejä, että pääsisi katsomaan omaa pelaamista jälkeenpäin. Ja pääsisi myös tutut kerrankin seuraamaan kunnolla lajia. Yleisesti ottaen kyllähän se majupaita on aina hienoa pukea päälle ja lähteä edustamaan Suomea. Arvostan kyllä suuresti, että olen päässyt messiin tähän projektiin!

Miten projektin pelaajat on koottu?

Roni: Tämän syksyn joukkue on koottu viime keväänä valitun joukkueen pohjalle. Kisat peruttiin maaliskuulta, ennen kuin kaikille pelaajille ehdittiin ilmoittaa valinnasta, mutta lähestyimme ensin näitä valittuja pelaajia. Lopulta kolme pelaajaa jättäytyi ulos, mutta saimme sitten kysyttyä vielä kolme kovan luokan pelaajaa mukaan.

Alkuperäisissä tryouteissa oli noin 25 pelaajaa, joista 13 valittiin joukkueeseen. Tämän lisäksi pyysimme rinkiin noin 30 pelaajaa, joista kukaan ei tullut tryoutteihin. Onneksi rinkiläisten laatu oli sen verran hyvä, että saimme koottua joukkueen, jossa joka pelaajalla on hyvä fysiikka sekä riittävän monipuoliset kiekolliset taidot. Tulemme pelaamaan hyökkäys- ja puolustuskentällä kisoissa.

Mitä muuta joukkueen pelikirjasta löytyy?

Roni: Olemme pyrkineet luomaan enemmän pelifilosofista pohjaa joukkueelle eli enemmänkin miten haluamme pelata tietyissä tilanteissa. Tätä helpottamaan on toki tehty pelikirja, jossa on muutamat aloituskuviot, joilla pyritään helpottamaan pelifilosofian toteuttamista.

Millaista pelityyliä on odotettavissa muilta mailta?

Roni: Seurajoukkueiden hallikisat muutama vuosi sitten osoitti, että sisäultimatea pelataan ”pohjoismaisella” tyylillä, eli pelataan paljon yläheittopeliä. Toinen ”keski-eurooppalainen” tyyli on pelata enemmän ”flättejä” ja hyvin dynaamista eli juoksevaa peliä. Näihin pitää yrittää sitten sopeutua nopeasti.

Millaiset menestymisodotukset joukkueella on?

Roni: Varsinaista tulostavoitetta ei ole joukkueen kesken asetettu, mutta haluamme uskoa, että voimme päästä taistelemaan mitaleista. Eli kyllä kisoista lähdetään mitalia jahtaamaan.

Ylipäänsä lähtisin veikkaamaan pohjoismaita sekä Baltian maita korkeille sijoituksille. Toki Keski-Euroopasta tulee myös joukkueita kovilla rostereilla ja sieltä voi tulla myös yllätyksiä. Nyt en täysin ole kaaviota katsonut loppuun, mutta top 5 -veikkaus on Suomi, Latvia, Liettua, Ruotsi ja Belgia.

Ilja: Oman käsityksen mukaan top 4 on selkeä tavoite, mutta joukkueessa uskotaan myös mahdollisuuteen voittaa koko turnaus, jos palaset loksahtaa kohdalleen eikä esimerkiksi mitään merkittäviä loukkaantumisia ja sairastumisia osu kisojen päälle. Suomalaiseen pelitapaan on vahva luotto, mutta ennen turnausta on paha sanoa, miten muiden maiden joukkueet on treenanneet, joten varmasti tulee jännittäviä pelejä.

Miten joukkue on valmistautunut kisoihin?

Roni: Nyt kun kisat tulee näin ”alkukaudesta”, halusimme pitää projektin tarkoituksella melko tiiviinä. Meillä on ollu yhteensä 8 x 2h treeniä, ja tällä on päästy kyllä hyvään tilanteeseen joukkueen suhteen. Mitään erillistä fysiikkavalmennusta ei ole valmennuksen puolesta vaadittu, sillä valmistautumisaika on ollut tiivis.

Ilja: Meillä on ollut vain kaksi harjoitusleiriä ennen kisoja, mutta olemme kuitenkin kerenneet treenaamaan monipuolisesti erilaisia asioita. Olen tykännyt siitä, että pääsee treenaamaan kovaa, hyvällä yhteishengellä ja vähän erilaisia juttuja kuin Helsingissä!

Onko antaa Ultimate.fin lukijoille siitä, ketä pelaajaa erityisesti kannattaisi seurata?

Roni: Eric Hytönen on joukkueessa hieman uudempi tuttavuus ja on varmasti mielenkiintoista seurata, miten hän on sopeutunut sisäpeliin. Antti Elonheimo joukkueen vanhimpana pelaajana (eniten Pelikoneeseen merkittyjä otteluita) tuo hyvää kokemusta sekä hyökkäykseen että puolustukseen.

Olisiko vielä jotain hauskaa kerrottavaa projektista?

Roni: Eiköhän kisoissa jotain kommelluksia satu enemmän. 😀

Avoimen maajoukkueen kokoonpano

7 Santtu Lehto / Terror
10 Roni Hotari / Otso (valmentaja)
11 Erkka Niini / Otso
17 Tomi Sandberg / Otso
21 Oskari Vuorio / Otso
25 Eric Hytönen / Otso (Spirit-kapteeni)
27 Touko Väänänen / Otso
32 Jarno Sihvo / Otso (valmentaja)
73 Pekka Kinnunen / Otso
76 Ilja Winqvist / Helsinki Ultimate
77 Patrick Potrykus / Otso
80 Antti Elonheimo / Otso (kapteeni)
81 Einari Leinonen / Terror

Avoimen maajoukkue 2022.

Naiset

Naisten sarjassa pelaa kahdeksan maata. Suomella ei ole naisten maajoukkuetta tämän vuoden kisoissa. Joukkueprojekti oli hyvässä vauhdissa maaliskuun kisoja varten, mutta turnauksen kerran peruunnuttua myöhempi uudelleen käynnistyminen ei enää onnistunut.

Vuoden 2020 seurajoukkueiden halli-EM-turnauksessa Suomea edusti naisten sarjassa Helsinki Ultimate. Helsinkiläisten sijoitus turnauksessa oli viides.

Naisten sarjan alkusijoitukset.

Näin seuraat kisoja

Ottelut striimataan Ulti.tv:n YouTube-kanavalle. Toistaiseksi Suomen joukkueiden otteliuta ei näy tulevissa striimiotteluissa.

Suomen joukkueen tunnelmia voit seurata myös joukkueiden Instagram-tileillä @ultimatemixedteamfin ja @ultimateopenfin sekä Ultimate.fin kanavilta.

Aikataulut löytyvät virallisten kisasivujen www.euic22.com kautta. Tulospalvelu on Latvian Pelikoneessa.

**

Teksti: Ultimate.fin tutkiva freelancertoimittaja

Kirjoittaja on nykyinen jyväskyläläinen, joka on edustanut Sleepwalkersin lisäksi myös Disquitoksen, Saintsin, UFOn, Viiman ja ViRHeen väreissä sekä nähty Atleticon, ERHeen, Helsinki Ultimaten ja Terrorin treeneissä. Kirjoittaja odottaa mielenkiinnolla, millainen sika säkissä odottaa kisapakettiin kuuluvalla 15 euron dinnerillä. Kirjoittaja toivoo, että tarjolla on muutakin kuin punaista lihaa. Kaikki artikkelissa esitetyt mielipiteet ovat puolueellisia – lukija saa tulkita, mihin suuntaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän