Ultimaten seurajoukkueiden sisä-EM-kilpailut käynnistyvät viikonloppuna – EUICC 2024

European Ultimate Indoor Club Championships pelataan 2.-4.2.2024 Herningissä, Tanskassa.

Kolmipäiväinen EUICC-turnaus alkaa perjantaina Tanskan Herningissa. Suomea edustaa yhteensä viisi joukkuetta avoimen, naisten sekä sekajoukkueiden sarjoissa. Otteluita näkyy myös suorana netin välityksellä.

EUICC-kisoissa joukkueet ovat jaettu neljään neljän joukkueen alkulohkoihin. Lohkoykköset jatkavat suoraan neljännesvälieriin, kun kakkoset ja kolmoset pelaavat ristiottelun, josta voittaja jatkaa vielä mestaruustiellä. Ristiottelun häviäjät sekä alkulohkojen viimeiset pelaavat pudotuspelejä sijoista 9-16.

Kaikkien sarjojen osalta joukkueiden voimasuhteet ovat monilta osin mysteeri, sillä Euroopan isoimmat seurat perinteisesti panostavat ulkokauden kisoihin. Hallikisat ovat kuitenkin suomalaisille perinteinen ympäristö, joten menestystä sopii odottaa.

Mixed: Helsinki Ultimate & Jyväskylä Sleepwalkers

Helsinki Ultimatella (C-lohko) on vastassaan ensin virolainen Ultimate Saku, ruotsalainen Malmö Ultimate sekä brittien Mighty Hucks. Ultimate Saku on joukon ainoa, joka kilpaili edellisissä seuramestaruuskisoissa vuonna 2020. Silloin virolaiset juhlivat hopeaa.

Helsinkiläisillä on ollut pitkä valmistautuminen Tanskan kisoihin ja valmentaja Akseli Ranta kertoo joukkueen odottavan pelaamiseen makuun pääsemistä innolla.

”Koen projektimme olleen onnistunut. Joukkueella on oikeat palaset ja pelaajavat ovat todella taidokkaita. Joukkue lähtee tiestysti tavoittelemaan EM-kultaa. EUIC 2022 [maajoukkueiden EM-sisäturnaus] ja EUICC 2020 ovat osoittaneet miten hyvin Suomi on pärjännyt sisäultimatessa. Kirkkaimmat mitalit ovat vielä jääneet muiden käsiin, ja tähän pyritään tekemään viikonloppuna muutos”, Ranta viestittää.

Ranta kokee oman alkulohkonsa mixed-sarjan kenties haastavimmaksi.

”Ultimate Saku on osoittanut taidokkuutensa Viron sekä Baltian sarjoissa, eikä ensimmäiseen peliin voida lähteä takki auki keulien. Samaan aikaan Mighty Hucksin riveissä moni pelaaja on tuttuja brittien EUIC ’22 mixed-rosterista, joten voimme odottaa myös heiltä erittäin tiukkaa vääntöä ja hyvätasoista peliä. Onneksemme sarjasysteemin vuoksi kolmelle neljästä jää mahdollisuudet päästä aina finaaliin saakka tavalla tai toisella, joten en pidä mahdollista negatiivista menestystä alkulohkossa viikonloppua määrittelevänä tekijänä. Lohkovoittajalle olisi kuitenkin tarjolla yksi peli lepoa verrattuna muihin, sekä myöhäisempi lauantain aloitus, mitkä voivat olla todella suuria tekijöitä näin lyhyessä turnauksessa.”

”Lähdemme voittamaan jokaista peliä aina turnauksen ensimmäisestä viimeiseen, ja luotan täysin joukkueemme taitoihin ja mahdollisuuksiin pelatessamme sillä taitotasolla, minkä olemme projektin aikana saavuttaneet”, Ranta toteaa.

Jyväskylä Sleepwalkers (D-lohko) kohtaa kotijoukkue DTU:n (Tanskan Teknillinen Yliopisto), belgialainen Ouftimate ja saksalainen Hucks. Edellisissä kisoissa Hucks voitti Sleepwalkersin pudotuspeleissä 13-10, ja sijoittui myöhemmin viidenneksi. Sleepwalkers oli lopulta kahdeksas.

JSW valmistautumassa EUICC2024-kisoihin. Jere Uljas takarivissä seitsemäs oikealta.

JSW:n valmentaja Jere Uljas kertoo joukkueen lähtevän viikonloppuun todella hyvillä fiiliksillä. Sleepwalkersilla on ollut hyvä alkukausi ja kehitystä on vauhdittanut kahden eri valmentajan tietämys eri seurojen vetureina, mikä on tuonut hyvän ja monipuolisen näkökulman pelifilosofian kehittämisessä.

”Jokainen tässä projektissa on oppinut paljon uutta, valmennus mukaan lukien. Ollaan saatu koostettua meidän palikoista tosi hyvä pelitapa, jossa pystyy luottamaan siihen että jokainen pystyy hoitamaan oman roolinsa laadukkaasti. Tosi hienoa lähteä kokeilemaan miten meidän taitavat pelaajat ja yhteinen systeemi toimii Euroopan kärkeä vastaan”, Uljas sanoo.

Alkusarjan odotuksiin kuuluu saada ns. oma peli rullaamaan niin, että yhteistä luottoa löytyy kun panokset kovenevat.

”Alkulohkossa vastaan tulee laadukkaita mutta vähän erilaisia joukkueita vastaan, mikä asettaa mielenkiintoisia haasteita ja kovan testin sekä meidän hyökkäykselle että puolustukselle.”

Avoin: Otso (Espoo) & Lempäälän Kisa

LeKin (B-lohko) alkulohkon vastustajat koostuvat Ruotsin Viksjöfors IF:stä, Tanskan Frederikssund Ultimate Klubista sekä Irlannin XVI:stä. Lempäälän Kisa oli mukana myös 2020, mutta mixed-sarjassa. Tuolloin kotiintuomisina oli pronssia. VIF oli vastaavasti avoimen sarjan yhdeksäs.

LeKi iloitsee pronssistaan EUICC 2020 -kisoissa. Juho Pulakka eturivissä toinen vasemmalta.

LeKin Juho Pulakan mukaan kausi on lähtenyt Suomessa hyvin käyntiin ja joukkue lähtee mielenkiinnolla katsomaan, miten kotimaan vauhti riittää avoimen sarjan karkeloissa. Alkulohkon vastustajista tuttu on ainoastaan Viksjöfors IF, mutta sekin kokemus rajoittuu 2010-luvun taitteeseen.

”Sisäpelistä meillä ei juuri ole tietoa ulkomaiden joukkueiden tasosta. Neljä vuotta sitten oltiin mixedissä pelaamassa ja sieltä saatiin mitali, mutta nyt on kyllä tunnustettava että ei ole mitään arvausta tulevasta sijoituksesta avoimessa sarjassa, joten ei meillä mitään virallista tavoitettakaan ole,” Pulakka tuumaa.

”Mutta eiköhän tämänkin turnauksen alkulohkossa toimi se perusidea, että pelejä voittamalla pärjää turnauksessa hyvin. Lähdetään siis voittamaan pelejä.”

Otson (C-lohko) häkkiin ovat sijoitettu VfL Gemmrigheim Saksasta, Vorai Liettuasta ja UFO Hollannista. Vuoden 2020 kisoissa Otso jäi niukasti mitaleitta tappiolla pronssiottelussa. Gemmrigheim oli tuolloin kuudes.

Otson valmentaja Jarno Sihvo kertoo joukkueen lähtevän kisoihin hyvällä fiiliksellä, vaikka lakkouhka aiheuttaa lisäsäätöä. Edellisissä kisoissa oli vaikea arvioida mitä tuleman pitää, sillä koronarajoitukset olivat pitkälti pysäyttäneet kansainvälisen kisakalenterin.

”Nyt viime vuoden maajoukkuekisojen jälkeen on noussut myös uusia joukkueita mitalikamppailuihin. Myös vähän erilaisilla pelityyleillä kuin mihin pohjoisessa on ehkä totuttu.
Majukisoista jäi kuitenkin hyvä fiilis ja tunne siitä, että mitali on ihan mahdollinen ja hyvä tavoite näistäkin kisoista. Iso osa porukasta oli mukana tuossa maajoukkueessakin, joten aika samalla pohjalla mennään. Tällä kaudella myös Suomessa on ollut kova taso toureilla, mikä varmasti auttaa valmistautumaan näihin kisoihin”, Sihvo kertoo.

Tämän vuoden kisoista Sihvo arvioi, että avoimen sarjassa kaikki lohkot ovat kovatasoisia, ja yksittäisiä heittopusseja tuskin löytyy.

”Vorai ja liettualaiset on aika tuttu ja materiaalia peleistä löytyy YouTubesta paljon. Vähän perinteisempää sisäpeliä, mutta painottuu aika paljon tiettyihin pelaajiin. UFO:n rosterissa on myös tuttuja pelaajia ja pelitapa on tuttu viime vuodelta. Tiukkaa vääntöä odotettavissa. Saksalaisista ei ole oikein muuta tietoa kuin, että pelasivat monta tiukkaa ottelua 2020 ja voittivat myös tosi päteviä jengejä. Vähän enemmän sellainen juokseva joukkue silloin ja eivätkä sisäheitot olleet niin hallussa.”

”Kovaa pitää pelaa heti alusta asti ja napata jatkopaikka lohkosta.”

Naiset: Atletico (Espoo)

Atleticon (D-lohko) taival vauhdittavat ensin Tanskan KFK – Københavns Frisbee Klub, Ison-Britannian 3 Snakes ja Saksan Seagulls, joka on viime kerran pronssimitalisti. Lohkon muita joukkueita ei nähty vuoden 2020 kisoissa.

Valmentajien Sonja Granqvistin ja Kata Niinin mukaan kottaraiset ovat jo siivillään reilusti ennen kisoja lakon aiheuttaman säädön vuoksi.

”Tällaiset haasteet ja jännitys yhdistävät kuitenkin yllättävällä tavalla ja uskon, että astuessamme viivalle, olemme enemmän kuin joukkue. Tavoitteena meillä on pelata älyllä, taidolla ja keskittyneesti, kaikkensa antaen”, Niini vakuuttaa.

”Alkulohkon ottelut lähdetään voittamaan. Jos ei uskota voittomahdollisuuksiin, voidaan mennä suoraan kättelemään. Vastus on kova, joten töitä on tehtävä. Valmennus ja pelaajat ovat valmiina haasteeseen”, jatkaa Granqvist.

Seuraa kisoja!

Ottelujen tulokset tutussa Pelikone-näkymässä: https://euicc-schedule.ultimatefederation.eu/?view=games&season=EUICC2024

Livestriimit perjantaina 2.2. Tanskan aikaa (tunti Suomea jäljessä): https://docs.google.com/spreadsheets/d/e/2PACX-1vQgB94DdiL4UweBWuGUHG58qNG7e9xdVPya0cX4G9CAdL3o3Dh864VgpvqAH8mXqI1PGxvTTv_3s5cw/pubhtml

  • 9:00 Atletico – KFK
  • 9:50 Helsinki Ultimate – Ultimate Saku
  • 14:00 Jyväskylä Sleepwalkers – Ouftimate
  • 14:50 Otso – UFO
  • 18:10 LeKi – VIF

Perjantain striimit näkyvät Veo-alustalla. Lauantain ja sunnuntain ottelut näkyvät Ulti.tv:n YouTube-kanavalla.

Turnauksen Facebook ja Instagram.

Turnauksen kotisivut: https://www.euicc24.ultimatefederation.eu/

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän