Koti Juniorit Sivu 4

Juniorit

Valitse tämä, jos uutisesi koskee junioreita.

U20-SM-sarja päättyi Lempäälässä vihtiläisjuhliin

0
U20-junioreiden SM-sarja sai lauantaina 11. syyskuuta päätöksensä Lempäälän osaturnauksen syksyisessä, mutta tyynessä säässä. Vihtiläisistä ja Toijalaisista pelaajista koostuva ViRHe lähti kokeneella ja varmakätisellä joukkueellaan...

Avoimen 1. SM-tour pelataan neljällä joukkueella – tour 2 peruuntuu kokonaisuudessaan

0
Liiton hallitus on tehnyt päätöksen perua 2. tour kokonaisuudessaan. Päätös koskee molempia otteluviikonloppuja eli avoimen, naisten ja junioreiden SM-sarjoja sekä avoimen ja naisten divareita. Aiemmin...

Finaalitapahtumassa juhlittiin punaisissa väreissä

0
Ultimaten finaalitapahtuma pelattiin Keski-Espoon urheilupuistossa viime lauantaina 26. syyskuuta. U20 junioreiden Suomen mestariksi palasi muutaman vuoden tauon jälkeen LeKi. Avoimen sarjassa PirU otti kolmannen perättäisen mestaruutensa. Naisten sarjassa Atletico vahvisti valtakauttaan kahdeksannella perättäisellä mestaruudella.

Liiton junioritoiminnan kuulumisia

0
14.6. sunnuntaina pidetyssä junioritoiminnan infossa oli keskustelemassa aktiiveja seitsemästä eri seurasta! Mukana oli seurojen juniorivastaavia, valmentajia, seura-aktiiveja, liiton entisiä junioritoiminnan vastaavia ja vanhempia. Jotta...

Haku liiton juniorijaoston hallitukseen on auki!

0
Hakuaika 1.-20.6.2020 Juniorijaoston hallituksen jäsenhaku on auennut! Junioripuoli etsii joukkoonsa maajoukkueorganisaattoria, leiritoimintavastaavaa ja tiedotusvastaavaa.  Juniorijaoston hallituksen ensisijainen tehtävä on juniorisarjojen toteutus ja junioreiden maajoukkuetoiminnan koordinointi. Tämän...

Liiton junioritoiminnan info sunnuntaina 14.6. etäyhteydellä

0
Aika: Su 14.6. klo 17 Tapaamisen linkki: https://join.skype.com/iPh2xVz4L2XS Tapaaminen on kaikille avoin ja paikalle toivotaan junioripelaajia, valmentajia, seura-aktiiveja ja vanhempia. Osallistua kannattaa vaikka seurassanne ei vielä...
Suomen Liitokiekkoliiton artikkelikuva

Vuoden liitokiekkoilija- ja Vuoden liitokiekkoteko -kunniamaininnat Terhi Teräväiselle, junioriliitokiekkoilijoiksi valittu Lassi Cederlöf ja Maria...

0
Vuoden liitokiekkoilija- ja Vuoden liitokiekkoteko -kunniamaininnat Terhi Teräväiselle, juniorliitokiekkoilijoiksi valittu Lassi Cederlöf ja Maria Noponen Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että hallikaudelta 2019-2020 ei jaeta erikseen...

Kansainvälisiä vieraita junioreiden SM-sarjan viimeisessä osaturnauksessa

0
Junioreiden SM-sarjan kolmas osaturnaus pelattiin lauantaina 29. helmikuuta Hämeenlinnassa. Sarjan viimeiseen osaturnaukseen saatiin mukaan junioreiden SM-sarjan ensimmäinen kansainvälinen vieras, Piter Stars Venäjältä. Turnauksen voitti...

U20-maajoukkue on valittu

0
U20-maajoukkue on valittu tulevana kesänä pelattaviin juniorien MM-kisoihin, mitkä pelataan Malmössä 18.-25.7.2020. Ennen joukkueen valitsemista järjestettiin karsintaleirit Hämeenlinnassa. Joukkueen valmentajana jatkaa Leevi Cederlöf....

Liitto etsii U20-juniorimaajoukkueelle koordinaattoria

0
Suomen Liitokiekkoliitto hakee määräaikaista koordinaattoria vuoden 2020 avoimen U20-juniorimaajoukkueelle. Maajoukkuekoordinaattorin vastuualueet on lueteltu jäljempänä. Maajoukkuekoordinaattorille maksetaan työtehtävästä korvaus kertapalkkiona. Korvaus on...